Retkitukku ja koronavirus (COVID-19)

Elämme parhaillaan poikkeuksellisia aikoja, jotka tavalla tai toisella koskettavat meistä jokaista. Retkitukku ei tee tähän poikkeusta, ja olemme reagoineet koronaviruksen langettamaan uhkaan ja ryhtyneet toimiin, joilla voimme osaltamme ehkäistä koronaviruksen leviämistä.

Tältä sivulta voit lukea, miten olemme varautuneet koronavirusuhkaan, miten osaltamme ehkäisemme viruksen leviämistä ja miten nykyinen tilanne vaikuttaa toimintaamme. Tällä sivulla tahdomme myös muistuttaa, että tämän kaiken harmauden keskeltä on mahdollista löytää myös valonpilkahduksia – mistäs muualta kuin meille ulkoilmaihmisille niin rakkaasta luonnosta.

Seuraamme tiiviisti valtiojohdon ja terveysalan ammattilaisten tiedotuksia ja ohjeita. Mikäli ohjeistuksessa tai tilanteessa tapahtuu meidän toimintaamme vaikuttavia muutoksia, tiedotamme siitä myös asiakkaitamme uutiskirjeitse, sosiaalisen median välityksellä sekä päivittämällä tätä infosivua.

Mihin toimiin Retkitukku on ryhtynyt?

Me Retkitukulla olemme pyrkineet suitsimaan koronaviruksen leviämistä monin tavoin. Ne työntekijät, joiden toimenkuva ei vaadi läsnäoloa, ovat siirtyneet etätyöskentelyyn jo hyvän aikaa sitten. Lähinnä toimitiloissamme hyöriikin enää myymälän väkeä. Paikalla olevatkin työntekijät välttävät kättelyä ja pitävät liioitellun suomalaista hajurakoa toisiinsa nähden. Myös käsien pesemistä ja desinfiointia harjoitetaan ahkerasti.

Myymälän toiminnasta voit lukea tarkemmin ”Miten koronavirus on vaikuttanut myymälän toimintaan” -otsikon alta.

Miten koronavirus vaikuttaa tilaukseeni?

Verkkokauppa ja tilaukset toimivat tavalliseen tapaan, eikä viiveitä ole. Varastossamme on tavaraa runsain mitoin, ja varastohenkilökunta työskentelee totuttuun tapaan. Varastomme minimoi tartuntariskin osaltaan siten, että vierailut varastoon on karsittu kokonaan pois ja tavaran vastaanottamisessa sekä lähettämisessä vältetään lähikontaktia. Toisin sanoen saapuva ja lähtevä tavara jätetään lastauslaiturille ja siirretään siitä joko varastoon tai kuljetukseen.

Tiede ei ole havainnut ensimmäistäkään tavaran välityksellä siirtynyttä koronavirustartuntaa, joten verkkokaupassa asioiminen on sikälikin turvallista. Muistathan kuitenkin noudattaa asiantuntijoiden ohjeistusta ja tervettä varovaisuutta, kun noudat pakettiasi noutopisteestä, tai suosi kotiinkuljetusta toimitustapana tartuntariskin minimoimiseksi.

Asiakkaamme voivat myös halutessaan valita Postin kotiinkuljetuksen ilman kuittausta, jolloin kuljettaja jättää paketin ovelle ilman fyysistä kuittausta ja tarpeettomalta kontaktilta vältytään. Matkahuollon kotiinkuljetuksiin tämä toimintatapa kuuluu oletusarvoisesti. Kuljettajat on myös ohjeistettu pitämään asianmukaista turvaväliä asiakkaiden kanssa toimittaessa.

Miten koronavirus on vaikuttanut myymälän toimintaan?

Myymälän aukioloaikoja on supistettu toistaiseksi. Tällä hetkellä myymälämme palvelee maanantaista perjantaihin 11−17, kun taas viikonloppuisin myymälä on suljettu. Olemme tehostaneet siivousta, ja erityisesti myymälän ovenkahvoihin, tiskiin ja maksupäätteisiin kiinnitetään erityistä huomiota, ja niitä desinfioidaankin erityisellä hartaudella. Olemme laittaneet käsidesiä tarjolle heti myymälämme tuulikaappiin sekä tiskille, ja suosittelemmekin käsien desinfioimista, kun saavut myymälään.

Jotta myymälä olisi kaikille mahdollisimman turvallinen paikka, pyydämme sinua jättämään ostosreissun toiseen kertaan, jos sinulla on pieniäkään flunssaoireita. Kannustamme myös korttimaksamiseen käteisen käyttämisen sijaan.

Huolehdi henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnistasi – nyt jos koskaan

Valtiotason ohjeistukset ovat rajoittaneet kokoontumisia ja siten pakottaneet itse kunkin miettimään uusia tapoja työskennellä ja viettää vapaa-aikaa. Sosiaalisten kontaktien ja erilaisten yleisötapahtumien pyyhkiytyminen kalenterista koettelevat meistä jokaista.

Eristyneisyys ja ajanvietevalikoiman kapeneminen koettelevat myös fyysistä ja henkistä hyvinvointiamme. Onneksi me, me Retkitukulla ja te rakkaat asiakkaamme, pitelemme käsissämme ratkaisun avaimia virikkeettömyyden nostattamaan haasteeseen: ratkaisun nimi on luonto.

Kevät saapuu kovaa vauhtia, ja luonto on pian kukkeimmillaan. Parasta tässä onkin, ettei kevään tulon virvoittavasta vaikutuksesta nauttimiseen tarvita ihmisjoukkoja, vaan palaavat muuttolinnut voi toivottaa tervetulleeksi yksin tai lähipiirisi kera – niiden ihmisten, joiden kanssa vietät aikaasi muutenkin, kuten perheesi.

Neljän seinän sisällä värjötteleminen ja etätyöskentely käyvät ajan oloon sekä fyysisen että henkisen kunnon päälle – puhumattakaan ikävien uutisten lukemisesta. Käännä siis pieneksi hetkeksi katseesi muualle, suuntaa merenrantaan tai hongiston keskelle ja huomaa kevään herättäessä luonnon uudestaan eloon se, että lopulta elämä aina voittaa.

Tästäkin selvitään.

Tämä sivusto käyttää evästeitä.Hyväksyn